Ja hei vaan kaikille taas. Olipa mukava huomata, että kirjoitukseni oli koskettanut yhtä ihmistä täällä todellisessa tyhjyydessä eli bittiavaruudessa.

Todellisuudesta tulikin mieleeni, todellisuuden monet kasvot. Toiselta puolelta katsottuna on vain yksi todellisuus. Hetken tyhjyys. Hetken tyhjyyden ja todellisuuden välillä ovat vain ajatukset, jotka estävät näkemästä todellisen hetken luonneteen. Tyhjyyttä. Mutta muistakaamme, että toisella puolella ei ole sanoja, joten ei siellä ole tyhjyyttäkään. Tyhjyys on luultavasti täynnä aaltoja ja elämää.

Viimeeksi kun olin täällä ajattelin, etten enää jaksa kirjoittaa. Tavallaan ajattelen vieläkin niin, mutta minun oli kuitenkin pakko tulla takaisin. Syitä siihen ovat kasvu, edistys ja kehitys. Kun ensimmäisen kerran kirjoitin tänne juurikin nämä kyseiset asiat pyörivät mielessäni. Tiesin löytäneeni alun sille päättymättömälle matkalle, jolla me kaikki olemme nyt ja aina. Halusin myös jakaa tuon uuden alun.

Nopeasti tuli kuitenkin se tunne, että ammensin liian nopeasti kaiken sanottavan arvoisen tänne toiselle puolelle ja se ei tuntunut olevan paljon. Tyhjyys jäi vaivaaman mieltäni ja arki oli edessä.

Mutta kerran alkanut kehitys ei kuitenkaan halua loppua sillä muutos on väistämätöntä. Muutos voi olla vaikeaa, mutta samalla se on voimien tuuli, joka puhaltaa purjeisiimme elämän merellä. Muutos tapahtuu, kun jokin lakkaa olemasta entisensä ja sen jonkin entisen raunioista nousee uutta elämää.

Ideoitten loppuminen oli kuitenkin alku uudelle oppimiselle. Jos luulet joskus päässeesi maaliin niin kannattaa tarkistaa, kuka kilpailun on järjestänyt, koska lopussa on uusi alku.

kuulemisiin,

tyhjyyden ääni